On torstaiyö, eikä vastapäisen talon tytöllä näy enää valoa. Juuri nyt tutkin nimilistoistani, keiden seurassa minun on sallittu matkaani tehdä. Joidenkuiden kanssa tiemme ovat vain sivunneet. Parasta on ollut, jos olemme voineet jakaa yhteistä iloa.

Useimmat teistä asuvat tässä lähellä, mutta onhan väkeä riittänyt Amerikoihin saakka. Jokaisen nimen taakse kätkeytyy kokonainen ihmiselämä. Tervehdyksen saajien joukossa saattaa olla joku sellainenkin, jonka kanssa  kohtaamisemme on vasta tulossa.

Ilokseni tiedän, että monia teistä tapaan aattoiltana kirkossa klo 21, vaikka kaikki eivät tietenkään tänne meille päin jouda. Mietin tässä, mitä silloin kuulijoilleni kertoisin.

Ehkä sanon jotain elämän ennustamattomuudesta. Viime joulukuussa kukaan ei voinut aavistaa, että tämän vuoden sanoja olisivat Fukushima, Utöyan saari ja Kreikka. Sama pätee tulevaan vuoteen: ei siitäkään mitään tiedetä. Elämän merkittävät käännekohdat ovat aina yllätyksiä.

Tai ehkä me aattoiltana vain tunnelmoimme tuon ikivanhan kertomuksen mukana, joka kertoo Jumalan ja ihmisen perin arkisesta kohtaamisesta. 

Sillä usko on ennen muuta lumoutumista sellaisen äärellä, jonka arvoa on vaikea nähdä. Sitä ei huomaa, jos etsii elämässään vain kunniaa, koreutta ja ihmisten suosiota. Pysähdyttyään sen voi nähdä, hiljennyttyään sen voi kuulla.

*   *   *

Näillä sanoilla toivotan ystävilleni hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta.

Arto Köykkä